Konstantinz Prime KRJ-II


   
Klikkaa kuvaa, jotta näet sen oikeassa koossa
© Gál Ildikó



VH16-013-0152
Konstantinz Prime "Konstantinz"
syntynyt 03.09.2016, Suomi
oldenburg, ori
167cm, tummanruunikko

om. Sonja.P (VRL-06588)
kasv. Prime Sporthorses

painotuksena kouluratsastus
intermediate II, 80cm




KRJ-II palkittu kouluratsastusjaoksen laatuarvostelun tilaisuudessa marraskuussa 2017 (7 + 41 + 23,5 + 10 + 15 = 96,5 p.)



täyttänyt 8 vuotta 14.09.2016





Konstantinz Primen tarina alkoi syyskuun alussa, kun tummanpuhuva orivarsa syntyi odotettua aikaisemmin maailmaan. Emä varsoi ensimmäisen jälkeläisensä salakavalasti ja ihmisiltä huomaamatta, vaikka ensikertalaista pidettiinkin kovasti silmällä ja sen tila käytiin tarkastamassa säännöllisesti. Eläinlääkäri kävi tarkastamassa kaksikon tilan varmuuden vuoksi ja kaikki vaikutti olevan ihan hyvin aikaistuneesta varsonnasta huolimatta. Orivarsa oli vain melko pienikokoinen, mutta sitäkin energisempi hypähdellessään jo varsin pian haparoivilla askelilla emänsä vierellä. Nopeati Konsta-lempinimen saaneesta puoliverisestä olisi tarkoitus koulia vanhemmalla iällä kouluhevonen ainakin vaativan tason luokkiin, jos hevosesta vain löytyy riittävästi kapasiteettia. Suvusta osaamattomuus ei ainakaan pitäisi jäädä takkuamaan, sillä sieltä varsa on saanut varmasti hyviä, kouluhevoselle tarpeellisia geenejä. Sekä varsan isä että emä tavoittelevat intermediate-tasoja ja osa sukulaisista ovat kilpailleet jopa GP-luokissa.

Konstantinz on varsin vilkas mutta hyväluontoinen ori, jolla ei ihan hirveästi ole stereotyyppisen orin piirteitä. Se tulee varsin mukavasti toimeen toisten hevosten kanssa, mutta saattaa itse olla toisten mielestä melko ärsyttävä leikkisän luonteensa vuoksi. Konsta aloittaa herkästi sellaisen leikkisän nahistelun muiden hevosten kanssa, mutta tosissaan se ei ala testaamaan voimiaan, vaan väistää nopeasti äkäisempien hevosten tieltä. Ori onkin helppo tarhata, sillä tarhakavereita ei ole ollut koskaan hankala löytää, ja tämä on myös helppo hakea tarhasta pois. Erittäin ihmisystävällinen, joskaan ei pidä heitä aina johtajina, jos sitä ei osaa tai uskalla näyttää olemuksellaan ja eleillään myös hevoselle.

Konstantinz on ratsastaessa energinen ja tarmokkaasti liikkuva hevonen. Se on melko vilkas, joskin tämä luonteenpiirre on hieman tasoittunut ikääntymisen myötä. Työintoa löytyy joskus myös vähän liikaakin, ja ori ei aina edes malta odottaa ratsastajan uusia ohjeita, vaan yrittää itse soveltaa esimerkiksi kääntymällä liian aikaisin ennen ratsastajan käskyä. Keskittymiskyvyssä olisi myös petrattavaa etenkin silloin, kun työskentely on hidastempoista ja tylsää. Monipuolisen harjoittelun parissa Konsta ei ole niin malttamaton, vaan jaksaa keskittyä paremmin. Apuja ori kuuntelee tarkkaavaisesti ja melko kuuliaisena hevosena tämän kanssa ei tarvita kuin pieniä apuja liikkeen suorittamiseksi. Konstantinzin paras osa-alue on usein sen hyvät ja voimakkaat liikkeet, jotka ovat puhtaat ja matkaavoittavat.

Konsta on uusissa paikoissa ja tilanteissa aina erittäin utelias ja se seisoo hyvin terävänä paikoillaan kuunnellen ja haistellen tarkkaavaisesti. Kisapaikoilla ori ei tiedäkään miten päin olisi, kun joka puolella olisi niin paljon nähtävää ja haisteltavaa. Liika uteliaisuus vaikuttaa joskus myös negatiivisesti itse suorituksiin, kun hevosen keskittyminen ei ole kohdistunut täysin ratsastajaan, vaan se seilailee hieman muuallakin. Oria on kovasti yritetty totuttaa uusiin tilanteisiin säännöllisen reissaamisen myötä, ja nykyään hevonen osaa ottaa myös lunkimmin myös vieraissa paikoissa.

© kasvattaja





Sukutaulu


i. Konstantinos von Lark KTK-II KRJ-II KV-II
old ori m VH15-013-0191

ii. Oldfinion Konstantin KRJ-I KV-II
old ori m VH15-013-0023

iii. Aloysious KRJ-III
iie. Kamilia KRJ-I YLA2
ie. Oldfinion Big Nature KV-I
old tamma m VH15-011-0326

iei. VIR MVA Ch Big Arson
iee. Ch Sidney Nature KTK-III
e. Oldfinion Annaunz KV-II
old tamma trn VH16-013-0150

ei. VIR MVA Ch Oldfinion Whartonounz KTK-II
old ori rn VH15-013-0196

eii. Ch Walkenounz KTK-II KRJ-I
eie. VIR MVA Ch Adrianne KTK-II KRJ-I YLA2
ee. VIR MVA Ch Actuate Eden SIN KTK-II KRJ-II YLA3
old tamma rn VH04-013-4868

eei. VIR MVA Ch Feurig Wasser
eee. Vivaladiva

Isälinja: Konstantinos von Lark - Oldfinion Konstantin - Aloysious
Emälinja: Oldfinion Annaunz - Actuate Eden SIN - Vivaladiva

Sukua 3 polven verran



Jälkeläiset


t. Loquatinz KHw
oldenburg
synt. 03.03.2017
e. Loquacious Love







Kilpailut

Näkyvissä vain sijoitukset
Porrastettujen sijoitukset ja pisteet päivittyvät profiilisivulle


Porrastettujen ominaisuuspisteet

Hevonen on kilpaillut maksimitasolleen kouluratsastuksessa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00 p.
Nopeus ja kestävyys: 0.00 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 2537.80 p.
Tahti ja irtonaisuus: 3252.63 p.
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00 p.

ERJ: 2537.8 p. (vt. 6)
KRJ: 5790.43 p. (vt. 10)
KERJ: 0 p. (vt. 0)
VVJ: 2537.8 p. (vt. 6)


Kouluratsastus - KRJ 4

21.10.2016 - KRJ - Metsovaara - Intermediate I - 3/16
24.10.2016 - KRJ - Metsovaara - Intermediate I - 3/16
25.10.2016 - KRJ - Metsovaara - Intermediate I - 3/16
31.10.2016 - KRJ-cup - Hukkapuro - Intermediate I - 1/124






Päiväkirja


03.09.2017, kouluvalmennus, ratsastajana Agnar, kirjoittanut Sonja.P
Katselin kentällä alkuverryttelyä suorittavaa ratsukkoa. Tummanruunikon oldenburgin karva kiilteli alkutalven koleassa ilmassa ja hevosen sieraimista kohosi vesihöyryä. Konstantinz oli ollut kerrassaan hieno löytö Prime Sporthorsesin myyntilistoilla ja se oli valloittanut monen ihmisen sydämen vilkkaalla ja leikkisällä mutta kuitenkin ystävällisellä luonteellaan. Suoritettuaan hyvän ja menestyksekkään uran kilparatsuna päätin lopulta haikein mielin jättää oriin eläkkeellä aktiivisimmista luokista ja nyt se sai lähinnä toimia opetusmestarina korkeampiin luokkiin tähtääville tulevaisuuden tähdilleni. Tänään selässä keikkuikin oppisopimuksella minulle vuosi takaperin tullut norjalainen lupaava kouluratsastaja Agnar. Yksi niistä nuorista, jonka todella toivoin saavani pitää riveissäni.

"Okei voidaan aloittaa. Tee siirtymisiä passageen pitkillä sivuilla. Muista ratsastaa takaosaa riittävän aktiiviseksi samalla kun kokoat hevosta" Agnar teki työtä käskettyä ja pian näimme sulavan siirtymisen kootusta ravista passageen. "Ajattele kättä vähän eteen ja yritä saada hevonen tulemaan pyöreämmälle kaulalle ja parempaan muotoon. Juuri noin, nyt se liikkuu jo paljon paremmin" Toistoja tehtiin vielä hetki ennen kuin olin tyytyväinen ratsukkoon. "Noniin kokeile vielä tehdä muutama siirtyminen piaffeen. Kokoa liikettä vielä enemmän, hevosen tulee todella liikkua ylämäkeen ja pidä takaosa samalla aktiivisena. Juuri noin." Agnar kuunteli ohjeita ja pienestä haparoinnista huolimatta Konstantinz suoritti tehtävän kuuliaisesti. Se oli selvästikin vuosien varrella kasvattanut kärsivällisyyttään ja jaskoi keskittyä paremmin myös hidastempoisiin ja rauhallisiin liikkeisiin.

Päivän suoritukseen ei voinut olla kuin tyytyväinen, sillä vaikka hevonen olikin kokenut, nuorukainen itse ei ollut vielä paljon tämän tason tehtäviä suorittanut. Pieni haparointi saataisiin pian karsittua pois ja tehtäviin saataisiin varmasti lisää itsevarmuutta. "Tämä riittää tältä päivältä. Ota vielä vähän loppuraveja ja käy vaikka maastossa kävelemässä sen kanssa." Hymyilin Agnarille ja taputin orin hikistä kaulaa antaessani kaksikolle kävelytysloimea ja avasin kentän portin päästääkseni kaksikon ulos ja seuraavat ratsukot kentälle.

10.09.2016, kouluvalmennus
Saavuin valmentamaan nuorta kouluhevosen alkua Prime Sporthorsesin kentälle, jossa puoliverioria liikutettiinkin jo reippaassa ravissa. Ensimmäisenä huomioin hevosen kolme puhdasta ja selkeää askellajia. Pientä hätäisyyttä tässä eloisasti ja halukkaasti liikkuvassa hevosessa kuitenkin oli, joka voidaan pistää nuoruuden kokemattomuuden piikkiin. Kulmissa Konstantinz-ori yritti oikoa ja ennakoida ratsastajan apuja, joten käskin hänen ohjata hevonen hieman uran sisäpuolelle, jolloin hevonen ei pystyisi mukailemaan kentälle muodostunutta kaviouraa tai ottamaan suuntaa aidasta. Puoliveriori kuunteli varsin tarkkaavaisesti ratsastajaansa, vaikka huomio siirtyikin herkästi aivan muihin asioihin. Pohkeenväistöharjoitukset suoritettiin aluksi uralla, jossa nuori hevonen saisi helpommin positiivisia onnistumisia pystyessään hakemaan liikkeelle linjaa kentän aidasta. Hevonen väistikin keveästi ratsastajan ulkopohjetta eikä taipunut ainoastaan kaulasta, vaan pysyi suorassa linjassa liikkeen ajan. Käskin ratsastajaa ottamaan aluksi vain lyhyitä väistöpätkiä, jottemme vaatisi hevoselta heti alusta pitäen liikaa. Kun homma näytti sujuvan helpohkon näköisesti, lisäsimme vaikeustasoa ja viimeiseksi teimme muutamia väistöjä myös keskihalkaisijalla, jossa liike ei kuitenkaan pysynyt täysin suorassa linjassa, vaan hevonen ajautui aina hieman pois halkaisijalta. Muuten en löytänyt suorituksista moitittavaa, vaan hevonen oli reagoinut ratsastajan apuihin nopeasti ja ollut iälleen sopivalla tasolla. Huolellisella harjoittelulla ja positiivisilla kokemuksilla tästä hevosesta löytyy varmasti innostusta oppia ja rahkeita pitkälle kouluratsastuksen maailmassa, kunhan hevosen koulutusta ei vain lähdetä viemään liian hätäisesti eteenpäin, vaan muistetaan mennä aina hevosen ehdoilla.

08.09.2016
All-Sim Evaluation Station on virtuaalihevosille suunnattu arvostelukeskus, jossa on erityyliset arviointikriteerit varsoille, oreille sekä tammoille. Nelivuotiaalta Konstantinz-orilta jäi varsa-arviointi kokonaan väliin, mutta täysikasvuisten orien arvostelutilaisuuteen se pääsi tänään osallistumaan. Ori on luonteeltaan melkoinen hulivili, eikä tämä luonteenpiirre jäänyt varmasti tuomareilta huomaamatta; hevosta oli varsin hankala taluttaa sen säntäillessä eteenpäin ja yrittäessä ottaa kontaktia muihin hevosiin. Konstan luonnepisteet jäivätkin hieman vajaiksi, eikä hevosen työskentelymotivaatiostakaan herunut kiitettävästi pisteitä. Tuomarit näkivät kuitenkin orin potentiaalin, joka saataisiin varmasti oikeanlaisella koulutuksella paremmin hyötykäyttöön. Tuomareita kohtaan ihmisystävällinen ori suhtautui suopeasti eikä se muillekaan hevosille uhitellut, joten tilaisuuden yleisestä käytösosiosta se sai kuitenkin hyvät pisteet, vaikka vilkas luonne verottikin jonkin verran. Tuomarit arvioivat hevosen vahvimmiksi osa-alueiksi sen kymmenen pisteen arvoiset liikkeet sekä kiitettävän rakenteen, jonka Konsta on varmasti perinyt kantakirjapalkitulta isältään. Ratsastusosiosta saimme kolmasosan pisteistä, jotka tulivat herkkyydestä ja tarkkaavaisuudesta, mutta jälleen lievä malttamattomuus rokotti pistemäärää. Kaiken kaikkiaan saimme kuitenkin 72 prosenttia maksimipisteistä ja ansaitusti Premier-arvonimen, joten päivä ei mennyt missään tapauksessa hukkaan!

03.09.2016
Konstantinz Primen tarina alkoi syyskuun alussa, kun tummanpuhuva orivarsa syntyi odotettua aikaisemmin maailmaan. Emä varsoi ensimmäisen jälkeläisensä salakavalasti ja ihmisiltä huomaamatta, vaikka ensikertalaista pidettiinkin kovasti silmällä ja sen tila käytiin tarkastamassa säännöllisesti. Eläinlääkäri kävi tarkastamassa kaksikon tilan varmuuden vuoksi ja kaikki vaikutti olevan ihan hyvin aikaistuneesta varsonnasta huolimatta. Orivarsa oli vain melko pienikokoinen, mutta sitäkin energisempi hypähdellessään jo varsin pian haparoivilla askelilla emänsä vierellä. Nopeasti Konsta-lempinimen saaneesta puoliverisestä olisi tarkoitus koulia vanhemmalla iällä kouluhevonen ainakin vaativan tason luokkiin, jos hevosesta vain löytyy riittävästi kapasiteettia. Suvusta osaamattomuus ei ainakaan pitäisi jäädä takkuamaan, sillä sieltä varsa on saanut varmasti hyviä, kouluhevoselle tarpeellisia geenejä. Sekä varsan isä että emä tavoittelevat intermediate-tasoja ja osa sukulaisista ovat kilpailleet jopa GP-luokissa.


Web design © Rainy-Monday.net
virtuaalitalli - a sim-game stable
virtuaalihevonen - a sim-game horse